"Loputon myönteisyys, jota uudelle ihmiselle opetetaan, hyödyttää häntä ehkä työssään, hyödyttää yritystä, mutta jättää hänet täysin avuttomaksi, kun hän seisoo taistelukentältä ainoana aseenaan pyyteetön rakkaus. Eihän tämä rakkaus mitään muuta pyydäkään kuin että hänen, yksilön, kävisi kivasti elämässä, ja kun yksilön käy huonosti, ei riitä loputon myönteisyys, sillä vika on totta kai hänen."
(Outi Nyytäjä kirjassaan Menestys ja moraali)
torstai 18. helmikuuta 2010
torstai 17. syyskuuta 2009
Aistien nautintoja
Ruoka herättää tunteita ja ruoan äärellä tunnetaan. Helsingin perinteikkään ravintola Savoyn mainos on pitkästä aikaa piristävää luettavaa ja katseltavaa saturoituneilla mainosmarkkinoilla.
Kehotan kaikkia panostamaan mahdollisuuksiensa mukaan laadukkaisiin raaka-aineisiin, yhteisiin kokkaustuokioihin ja välttämään suurinta osaa ruokakaupoissa tarjolla olevista eineksistä.
Hyvä ruoka ei ole klisee, se on kaiken hyvinvoinnin ikuinen perusta. Älä rakenna ennen kuin perustukset ovat valmiina.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)